Joten, mä tässä mietin syvällisiä tänään. Mä ajattelin, että millanen tää maailma on kymmenen vuoden päästä, tai kahenkymmenen tai vaikka viidenkymmenen. Ja tulin siihen tuloksee, et mä en haluu ikinä kasvaa aikuiseksi. Viivi selittää päivät pitkät äitille ja mulle, että se aikoo muuttaa Mikä-Mikä-Maahan, ettei se koskaan kasva isoksi. Ottaiskohan ne mutkin sinne vielä, vai tulisko musta joku Kapteeni Koukku; vanha, yksin ja entinen?
Mieti nyt, että sä ajat autoa kahenkymmenen vuoden päästä tästä päivästä, sä oot tulossa töistä kotiin ja radiossa joku sanoo: "Ja nyt vähän vanhoja suosikkeja!" Ja sitte sieltä pärähtää sun lempibändis (köhonedirectionköh) vanhaa tuotantoa soimaan ja sä huomaat osaavas kaikki sanat vieläkii ulkoo ja sit sä muistat miten hullu fani sä olit teininä ja miten sä tanssit ja lauloit sun kaverien kanssa, joille sä et välttämättä oo puhunu moneen vuoteen! Sitte meet kotona koneelle ku lapset nukkuu ja kirjaudut vanhoihin twitter- ja tumblr-tileihis ja kaikki muistot vaa tulee takas mielee.. Näitä mä siis mietin vapaa-ajallani, koska se niin kovasti helpottaa tätä aikuistimista ja silleen. *läts*-hymiö.
(tää koko jutty on taas lähtösin we♥it:sta, koska mulla ei oo enää muuta elämää)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti